Cape Reinga

Aivan mahtava paiva takana! Olin koko paivan kiertoajelulla maan pohjoiskolkassa kavimme Cape Reingalla, josta maorien legendan mukaan kuolleiden sielut jattavat kotimaansa ja matkaavat manalaan. Maisemat olivat kerrassaan mahtavat! Tasmanian meri ja Tyynimeri kohtaavat siella pohjoiskarjessa, ja paikankin nakee, silla meri on hyvin levoton. (Valitettavasti en saanut yrityksistani huolimatta ladattua kuvia. Lupaan tehda sen huomenna. Menen Hamiltonissa internetkahvilaan ja varkkaan kunnes onnistun.) Taman paivainen opas oli kerrassaan hullu! Paiva oli siis myos hauska hauska.

Tutustuimme suuriin kauri-puihin seka metsassa, etta paikassa, josta saattoi ostella kaikenlaista kaurista tehtya salaa lasinalusista poytiin, tuoleihin ja suuriin veistoksiin. Hurjinta menoa tarjosi maenlasku hiekkadyyneilla. kayttamamme dyynin korkeus on kuulemma 85 m ja se oli jyrkka! Ensiksi eparoin, mutta onneksi rohkaisin mieleni. Jaksoin kiiveta ylos kahdesti. Jalat mahtavat olla kipeana huomenna, pohkeet menivat totaalisesti maitohapoille. Kuivassa hiekassa jyrkan maen nousu kuumalla ilmalla ei ole kevytta touhua, mutta ehdottomasti vaivan arvoista. Mutta hiekkaa oli sitten ihan joka paikassa!

Ajoimme myos 90 mile rannalla kuulemma tollaiset 52 mailia. (Ranta on oikeasti n. 87 km, en muista maileissa,) Pysahdyimme kaivamaan simpukoita (puapua, muistaakseni nimeltaan) ja soimmekin niita tuoreeltaan siella rannalla. Naimme myos pienen hylkeen siella. Siis kerrassaan loistava paiva!!

Huomenna matkani siis jatkuu Hammiltoniin, josta yritan saada tehtya retken Waitomoon. Se on oikeastaan syy, miksi siella pysahdyn, muuten ajaisin suoraan New Plymouthiin. Nyt jo tuntuu, etta aika taalla loppuu kesken. (a rahat loppuvat kesken.)Matka alkaa lahennella puoltavalia. Nautin kylla lahes joka hetkesta! (Likapyykin tayteisen laukun raahaaminen mukana ei ole nautinto, mutta muuten ei valittamista.)