Hongkong

Niin se matka sitten alkaa olla lopussa. Olen Hongkongin kentalla odottelemassa lentoani Lontooseen. Vasyttaa ihan alyttomasti. Lennon lahtoon on viela runsaasti aikaa, eli pitaa pysytella viela valveilla. Hongkong ei ole paikkana kylla oikein mun makuun. En tosin osaa analysoida johtuiko tunne jo aikalailla vaivaavasta yleisesta matkavasymyksesta vai kenties jetlagista. Tai ehka taa paikka on vain ihan liian taynna ihmisia. Hotelli jossa majoituin oli siisti, mutta ei kylla missaan maarin kodikas. Huone oli pieni, valkoisilla laatoilla laatoitettu, loisteputkivalaistu, joten tunnelma oli kuin kylpyhuoneessa. Vaikutelmaa viela vahvisti kovahko sanky. Olen oikeasti nahnyt paksumpia petauspatjojakin... Mutta huone oli halpa. Eli sita saa mita tilaa! Huoneessa oli oma wc/suihku ja televisio, josta nakyi pari englanninkielista kanavaa.

Jotenkin jopa nahtavyyksien katselu tuntui ylivoimaiselle. Saa oli todella utuinen eli saasteinen, joten en sitten mennyt millekaan kukkulalle maisemia katselemaan. Ensimmaisen paivan saldo oli lahinna kavelya hotellini laheisyydessa ja Hongkongin historiamuseossa vierailua. Illalla menin tunnin risteilylle satamaan katselemaan Hongkongia iltavalaistuksessa, ja risteilyn jalkeen katsastin jokailtaisen valoshown. Hieno. Tanaan kavin New Territories -kiertoajelulla ja paikallisessa taidemuseossa. Molemmat osoittautuivat mielenkiintoisiksi kokemuksiksi. Shoppaileminen ei jotenkin sitten taalla innostanut. En vain tiennyt mista aloittaa, kun kauppoja on kilometrikaupalla joka suuntaan. Lisaksi katukaupustelija akoivat todella kayda hermoille. Tanaan ne tosin eivat vaivanneet laheskaan samassa maarin. Olin varmaan jo niin kypsan nakoinen...

Nyt menen katsastamaan kentan rihkamavalikoimat ja sitten menen kahvittelemaan. Ihanaa on oikeasti palata kotiin. Vaikka tunnustan, etta Uutta-Seelantia on ikava!

Luottokortista viela

Ihan vain lyhykaisena kommenttina viela naihin luottokorttiongelmiin, etten joudu niita 1300 euroa maksamaan itse. Koska ne on hoylatty US$ on aika helppoa selvittaa ja selittaa mitka ovat mun ostoksia ja mitka eivat. Luottokunnasta sanoivat, etta tilanne nayttaa selkealle, ja kun palaan kotiin, niin selvittelemme asian. Asiat eivat siis ole laisinkaan niin huonosti, kuin ehka tuosta viestista olisi voinut paatella.

Vietan nyt viimeista paivaani Uudessa-Seelannissa. Olen menossa katsastamaan Aotea Square -markkinoita. Piipahdan ehka paikalliseen taidemuseoon ja saatan kavaista leffassakin. En tieda, joka tapauksessa vietan leppoisan lauantaipaivan ja kerailen voimia Hong Kongin hulinaan.

Taupo

Ruapehu-vuori matkalla Taupoon.
Lake Taupon rantaa matkalta.
Craters of the moon.

Huka Falls, ja siis Waikato-joki on kyseessa.

Huka Falls edelleen.

Waikato-joki. Vari on kasittamaton!

Luottokorttiyllarijarkytyksen jalkeen elo on taas sujunut mainiosti taalla. Ilmat suosivat, jopa hiukkasen liikaa. Oikein helletta oli ilmassa koko Taupossa oleiluni ajan. Kavin keskiviikkona laskemassa Tongariro-joen koskia. Siihen se paiva oikeastaan sitten menikin, silla matka Tauposta paikanpaalle kesti 1,5 h ja koskenlasku 2 h. Maisemat olivat henkeasalpaavat. Nyt vain harmittaakin, etten alynnyt investoida vedenpitavaan kertiskameraan. Kadet kylla vasyivat siina kahdentunnin melomisessa, mutta hauskaa oli. Ei ollut tama joki ihan yhta hurja kuin Queenstownissa, mutta kylla tassakin vauhtia piisasi.

Eilen sitten paatin katsastaa parit paikalliset nahtavyydet: Kuun kraaterit ja Huka fallsin. Menin kuun kraatereille minibussilla ja kavelin sielta sitten Waikato-joen rantaa pitkin takaisin Taupoon. Siina se paiva sitten oikeastaan vierahtikin. Kuun Kraaterit oli ihan hieno, mutta kylla tuo Waikato-joki putouksineen vei silti voiton. Joen vari on aivan mieleton. Niin kaunista.

Saavuin tanaan sitten takaisin Auklandiin. Vietan taalla viimeisen Uuden-Seelannin paivani ilmeisesti sateessa. Saa nahda mita keksin. Olin ajatellut, etta menisin jollekin rannalle kaymaan, mutta jos sataa, niin se on sitten poissa laskuista. Pitaa keksia muuta aktiviteettia. Meinasin jaada viela yhdeksi yoksi Taupoon ja ajatuksenani oli kavella Tongariro crossing, mutta jotenkin se tuntui melkoiselle urakalle. Maisemat ovat kuulemma aivan upeat, jos saa sallii niiden nakemisen. Mutta koska en ole kauheasti sitten partiovuosieni vaellellut, niin ajattelin viisaimmaksi jattaa valiin.

Ylihuomenna sitten lennahdan Hongkongiin. Lento lahtee klo 9 aamulla, joten sunnuntaina odottaa todella aikainen heratys. Kentalla pitaa olla pari tuntia ennen lennon lahtoa ja keskustasta kentalle siirtymiseen pitaa varata tunti. Ei helpota yhtaan sisasen kellon siirtamista Hongkongin aikaan. Nyt tuntuu, etta tahtoisin vain suoraan kotiin. Alkaa tama matkustaminen todenteolla vasyttaa. Edes Helsingissa odottava pimeys ei talla hetkella lannista. Ihanaa paasta polttelemaan kynttiloita! Mutta eikohan ne kaksi yota ja kaksi paivaa siella kulu ihan mainiosti. Lentoni Suomeen lahtee keskiviikon puolella klo 1 yolla. Menen varmaan aika ajoissa kentalle hengailemaan. Luulen, etta olen todella vasynyt tuohon aikaan yosta, silla elimistoni on viela todennakoisesti Uuden-Seelannin ajassa eli viisi tuntia edella Hongkongin aikaa...

Kohtahan sita sitten taas nahdaan!

Ongelmia paratiisissa

No niin, eihan se kahden kuukauden reissu ilman ongelmia voinut sujua... Juuri kun erehdyin bussissa ajattelemaan, etta kyllapas kaikki onkin sujunut hienosti, niin eikohan sitten heti tapahdu. Mun luottokorttitiedot ovat paasseet vaariin kasiin ja siis joku on kayttanyt sita 1300 euron arvosta. Mina huomasin asian kun en saanut rahaa automaatista ja tarkistin nettipankista visan tapahtumat. Eli nyt mulla ei ole luottokorttia. Luottokunnassa olivat erittain auttavaisia ja ystavallisia. Sulkivat kortin heti, mutta eivat lopullisesti kuolettaneet, joten saan tarvittaessa nostettua kateista soittamalla luottokuntaan. (Luottorajaa oli tietenkin pakko nostaa tassa tilanteessa) Ottaa vaan paahan. Elama on hankalampaa kun pitaa kanniskella isoja maaria kateista mukanaan. Lisaksi olin sossinyt mun Hongkongin hostellivarauksen ja sita ei siis ole. Ja nyt sen varaaminen on huomattavasti hankalampaa ilman luottokorttia. Yritappa loytaa netista yhteystiedot Hongkongilaiseen hostelliin... No ilmeisesti sain yhteyden siihen samaiseen johon olin alunperin menossa. Katsotaan vastaavatko ja saanko tehtya varauksen ilman luottokorttia.
Jotenkin olis kiva jos olis valmiiksi varaus siella, etta tietais mihin menna.

Olen parhaillani Taupossa. Taidan viettaa taalla kolme yota ja suunnata sitten viela yhdeksi kokonaiseksi paivaksi Aucklandiin. En ole saanut tehtya juuri mitaan, silla iltapaivalla saavuttuani tormasin heti naihin korttiongelmiin, joten siina setviessa meni aikaa. Nyt vietan rauhallisen illan hostellilla ja katson jos paasen huomenna laskemaan koskea. Aion ehdottomasti myos kavella Huka Fallsille. Katsotaan mita muuta viela keksin...

Kaikoura

Kaikouran rannikkoa aamusella.

Kuva kylan keskustan rannalta.

Kaskelotti suihkii vetta


Kaskelotin pyrsto

Merileijona

Pari kuvaa kavelyreitin varrelta

Tama on viimeinen vierailukohteeni Etelasaarella. Huomenna matkaan Wellingtoniin. Kylla luonto taalla etelassa on ihmeellinen! Olen tehnyt taalla Kaikourassa kaikenlaista. Eilen saavuttuani lahdin melkein heti uiskentelemaan tai siis snorklaamaan paikallisten merileijonien sekaan. Ensimmainen snorklauskertani. Aluksi tuntui, ettei etenemisesta tule mitaan, kun markapuku toimi kuin pullonkorkki. Koko ajan kaikki raajat pinnalla. Mutta kylla se siita sitten lahti. Merileijonat vaikuttavat aikasta leppoisille olioille, tosin jos ne kokee ihmisen tai lajitoverinsa uhkaksi, niin kylla ne ilmeisesti aika agressiivisiksi heittaytyy. Siina ne pyoriskeli kaikessa rauhassa metrin paassa. Hieno kokemus. Tosin ei niita montaa nahty vedessa, ja aika paljon tuo oli odottelua. Lopulta kylmyys voitti ja oli pakko palata veneeseen. Ilta sitten sujuikin lahinna hostellilla palellen...

Tanaan aamusella lahdin sitten valaita, tarkemmin kaskelotteja katselemaan. Kaksi otusta me naimme. Eihan niista tietenkaan pinnalla nay kuin pieni osa, mutta silti aika hienoa. Veneiden pitaa pysytella 50 m paassa niista, joten ihan vieresta ei niita paase tiirailemaan. Sain kaskelotin pyrston kuvaan toisella yrittamalla. Ensimmainen meni monkaan, kun laiva keinahti kovasti juuri kriittisella hetkella. Merenkaynti oli sellainen, etta olin pahoinvoiva lahes koko matkan, mutta oli se sen arvoista. Naimme myos valkokuvedelfiineja. Ja lukuisia merilintuja.

Iltapaiva vierahti sitten kavellessa peninsula walk -reittia. Se oli lahes 12 km niemennokan rantaa seuraileva reitti. Maisemat olivat hienoja, ja reitti kulkee myos paikallisen merileijonayhdyskunnan ohi. Ja yhden lammasfarmin lapi, joten paasin lahietaisyydelle. Sain siis lampaiden lisaksi kuvaan myos uintikavereitani. Delfiiniuinti jai nyt valiin, silla ne suosittelivat edeltavaa snorklauskokemusta. Eika aika tai rahat riita kaikkeen. Valitsin merileijonat, silla aiempaa kokemusta ei tarvittu.

Huomenna sitten heitan hyvastit Etelasaarelle. Ja kotimatka sen kun lahestyy... Tavallaan tuntuu kuin se olis jo alkanut.

Queenstown ja matka Christchurchiin

Nakyma Hyvan paimenen kirkosta.

Itse kirkko

Mina ja paikka josta piti nakya Mount Cook, mutta olosuhteet eivat sallineet.

Nakyma Lake Pukakin yli.

Viimeinen paiva Queenstownissa meni leppoisasti. Saa ei ollut paras mahdollinen, mutta ei kuitenkaan satanut. Kavin jetboatin kyydissa. Aika pelottavaa. Ajavat melkoista vauhtia ja aina lahella rantaa tai kohti puuta tai sillan tolppaa ja viimehetkella vaistavat. Se oli kieltamatta hauskaa. Harmi, etten alynnyt ottaa kameraa mukaan, silla maisemat olivat upeita ja pysahdyimme aina valilla, jolloin ois voinu rapsia kuvia. Viimeisena iltana hostellissa tutustuin myos oikein mukavaan neli-viiskymppiseen brittipariskuntaan. Toivottivat mut kovasti tervetulleeksi luokseen, jos ikina menen Manchesteriin.

Matka Queenstownista tanne Christchurchiin ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Eco-toursin bussi oli ryostetty (siis bussi oli edelleen tallessa, mutta sielta oli viety lahes kaikki irtain) edellisena yona, joten matkasimme firman pomon kyydissa sen autolla. Meita oli aluksi vain kaksi kyytilaista: mina ja australialainen rugbynpelaaja poika. Matka ei tuntunutr lainkaan kiertoajelulle, kun alla oli henkiloauto ja kuski puhui suurimman osan aikaa puhelimessa setvien firmansa asioita...

Lisaksi saa ei suosinut meita ja niinpa koko matkan tarkoitus, Mount Cookin nakeminen, meni monkaan. Vuoren pentele oli nimittain sumun peitossa. No kaikkea ei voi saada. Pukaki-jarvi naytti hienolle pilvista huolimatta. Ja Hyvan paimenen kirkko oli sopo ja nakymat sielta hienot myos.

Taytyy myos todeta, etta vaikka eilen iski aika totaalinen matkavasymys, tanaan se on tipotiessaan. Pari vuotta sitten taalla vieraillessani en juurikaan pitanyt Christchurchista, mutta nyt pidan ja paljon. Saalla on varmaan vaikutusta asiaan. Kavin Arts centerissa, jossa on kaiken maailman kasityoputiikkeja, kahviloita jne. Siella vierahti tovi. Sen jalkeen kaveleskelin kaupungin puutarhassa. Upea paikka. Kavin myos Avon-joella veneilemassa sellaisella kiva veneella, jota vanhanaikaisesti pukeutuneet pojat (yhtaan tyttoa en nahnyt tassa hommassa) olkihatut paissaan tyontelevat eteenpain. Punting, niin kuin sita taalla kutsutaan. Tanaan oli jokin kansallinen vapaa/juhlapaiva, ja sen kunniaksi "puntin" kyytiin paasi kultakolikkolahjoituksella (eli 1 tai 2 $ kolikolla). Veneen ohjailija oli oikein nokkela suustaan, joten hauskaa oli.

Dunedin ja paluu Queenstowniin

Maailman jyrkin katu, tai niin ne vaittavat.

Kasvitieteellisesta puistosta. Todistettavasti myos aurinko nayttaytyi.

Rautatieasema (torni keskella kuvaa) ja joku muu kivannakoinen talo.

Katukuvaa Dunedinin keskustasta


Kavaisin siis Dunedinissa. Hostelli jossa asuin oli ihana. Henkilokunta oli loistavaa, kaikki oli siistia ja tilat olivat kotoisat ja lampimat. Ne pesee siella pyykin asiakkaiden puolesta 5 $:lla. Harmi, etta mulla ei ollut pyykattavaa... Dunedin on kiva kaupunki. Itseasiassa Oulun kokoinen asukasluvultaan, mutta vaikuttaa kylla suuremmalle, paljonkin. Saa ei ollut aivan paras mahdollinen, mutta onneksi siella satoi vasta lahtopaivana. Vietin sen aamupaivan sitten Otago-museossa, joka oli loistava.

Kavin katsastamassa myos maailman jyrkimman kadun. Melkoinen on. Olis ihan hirveeta olla auton kyydissa silla tiella. Kai sita ihminen tosin tottuu mihin vaan. Jotenkin pari paivaa Dunedinissa vilahti ohi todella nopeasti, enka ehtinyt tehda siella kovinkaan paljoa. Jotenkin pelkastaan kaupungilla kavely ja nayteikkunoiden katselu on kivaa vaihteeksi. No huomenna suuntaan kohti Christchurchia, joten lisaa kaupunkielamaa on luvassa.

Saa taalla Queenstownissa ei ole paras mahdollinen. Eilen satoi, kun illalla bussi saapui kaupunkiin. Ystavallinen kuski ajoi kaikki kyytilaiset hostelleille, joten ei tarvinnut minunkaan sateessa rampia tuota kauheeta makea ylos. Vaittaisin, etta katu joka vie Hippo Lodgeen on lahes yhta jyrkka kuin se kuuluisa Dunedinin katu.

Eilis ilta sujui hauskasti hyvassa seurassa. Oikein kivaa jengia siella talla hetkella. Maisema hostellin ikkunasta oli upea. Istuimme kaikki sita ihastellen ja kuvia rapsien. Tassa muutama kuva.